katajan oksaMuita toimijoita
pääkaupunkiseudullakatajan oksa

Pääkaupunkiseudulla toimii useampia tahoja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia opetella, kokea tai harrastaa kansantanssia ja -musiikkia. Kataja keskittyy toiminnassaan vapaan paritanssin edistamiseen, joten tällä sivulla esitellään nimenomaan tahoja, jotka tarjoavat tanssijamikulttuuria edistävää toimintaa joko opetuksen tai tapahtumien kautta.

Mikäli kansantanssin tai -musiikin esitystoiminta kiinnostaa, kannattaa tutustua tekijöihin esimerkiksi KamuKanta-palvelussa.

Opiskelijakansantanssijat ry

https://blogs.helsinki.fi/okt-ry/
https://www.facebook.com/groups/25310425272

Opiskelijakansantanssijat eli tuttavallisemmin OKT on nimensä mukaisesti opiskelijajärjestö, joka toimii Helsingin yliopiston alla. Nimen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä OKT tarjoaa kansantanssin opetusta aivan kaikille. OKT onkin tällä hetkellä Suomen ainoa vapaan kansanomaisen paritanssin opetusta tarjoava taho, joka järjestää opetusta useammalla tasolla. Valtavan suuri osa pitkän linjan kansanparitanssin harrastajista on OKT:n kasvatteja.

OKT järjestää vuosittain alkeiskurssin, jossa ei vaadita minkäänlaista pohjaosaamista tanssista, ja jatkokurssin, jolla oletetaan alkeiskurssin verran perusosaamista. Mikäli osaamista paritanssista on kertynyt muista lajeista, voi jatkokurssille mennä myös käymättä alkeiskurssia. Kurssit ovat ”opiskelijahintaisia” eli äärimmäisen edullisia.

Opetustoiminnan lisäksi OKT järjestää epäsäännöllisen säännöllisesti Uudella ylioppilastalo iltamia, joissa soitetaan joko levy- tai livemusiikkia. Myös iltamat ovat avoimia kaikille, eli niihinkään osallistuakseen ei tarvitse olla opiskelija. Näissä kinkereissä onkin sitten ollut säännöllisen tanssitoiminnan paras lattia, eli lääniä tanssia on ollut paljon paremmin kuin baarien nurkassa tapahtuvissa jamitansseissa. Meininki on vapaamuotoista ja avointa, joten jos kansantanssijamittelu kiinnostaa, OKT:n iltamat kannattaa ehdottomasti laittaa kalenteriin.

Perinnearkku ry.

https://www.perinnearkku.net/
https://www.facebook.com/perinnearkku

Perinnearkku on järjestänyt pääkaupunkiseudulla jameja ja kansantanssitapahtumia jo kohta kaksikymmentä vuotta. Kun Arkku polkaisi käyntiin pelimannijamitoiminnan, koko homma oli uutta ja aivan uniikkia. Ennen Arkun jameja ainoat paikat, joissa kansantansseja pääsi vapaasti tanssimaan, olivat tanssifestivaalien bileet, joita oli harvassa. Niissä ei usein ollut edes kovin tanssittavaa musiikkia. Arkun jamit muuttivat pelikentän täysin, sillä niissä oli tarjolla ammattilaisten soittamaa, svengaavaa ja ennen kaikkea tanssittavaa musiikkia tuntikaupalla. Niinpä Arkun jameista kehittyikin nopeasti pääkaupunkiseudun ensisijainen jamitanssipaikka. Lokaatiot ovat vuosien varrella vaihdelleet ja niissä on ollut vaihtelevasti tanssitilaa, mutta Arkku on pyrkinyt järjestämään jameja sellaisissa paikoissa, jotka jollain tavalla mahdollistavat soiton lisäksi myös tanssitoiminnan.

Jamitoiminnan lisäksi Perinnearkku järjestää klubeja, jotka keskittyvät enemmän musiikkiin kuin tanssiin. Klubeilla on yleensä kaksi esiintyjää, jotka edustavat tämän hetken kovia kansanmusiikkinimiä. Tilasta ja artistista riippuen niissäkin joskus pääsee kyllä pyörähtelemään. Jatkuvan toiminnan lisäksi Perinnearkku järjestää vuosittain Puistokarkelot-festivaalin Alppipuistossa, jossa on tarjolla päivän verran ilmaisia puistokonsertteja ja illalla sitten jatkojamit. Vuonna 2024 festivaali laajeni kaksipäiväiseksi, ja siihen kuului lisäksi klubi-ilta edellisenä päivänä.

Nordic Dance Helsinki

https://www.nordicdancehelsinki.com/
https://www.facebook.com/nordicdancehelsinki

Nordic Dance Helsinki on suhteellisen tuore toimija kentällä, mutta on saavuttanut siitä huolimatta nopeasti suuren suosion. Nordic Dance järjestää klubi-iltamia, joissa on tarjolla kaikille avointa alkeistasoista tanssinopetusta sekä vapaata tanssia. Nordic Dancella on niin opetuksessa kuin tansseissakin soimassa livemusiikkia. Iltamat ovat kolmen tunnin mittaisia paketteja, ja niitä on tarjolla pääkaupunkiseudulla suurin piirtein kuukausittain. Lisäksi Nordic Dancella on työpajoja tarjolla useissa kansantanssitapahtumissa.

Nordic Dancen klubi-iltamat ovat erinomainen paikka tutustua kansantanssiin, sillä tapahtumat pidetään erittäin avoimina ja lähestyttävinä. Mitään ennakkovaatimuksia tanssitaidosta ei ole, ja tanssilattialla kehotetaan etsimään omaa, itselle sopivaa tapaa liikkua. Lisäksi tapahtumat ovat maksuttomia.

Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry.

https://www.karjalannuoret.fi/
https://www.facebook.com/karjalannuoret

Nuorisoseura Karjalan Nuoret on yli satavuotias nuorisoseura, joka porskuttaa edelleen vahvasti. Seura järjestää toimintaa ja kursseja kaikenikäisille folkista kiinnostuneille.

Kansantanssi on uusperinteisesti ollut melko puhtaasti esittävää toimintaa, mutta Karjalan Nuoret kouluttaa nykyään myös jamitanssinnälkäisiä. Heidän peruskurssinsa ei keskity pelkästään paritansseihin, mutta tarjoaa hyvän pohjan josta ponnistaa joko sosiaalisen tanssin pariin tai esiintyvään ryhmään, tai miksei vaikka molempiin. Toinen erityisesti vapaan tanssin ystäville kiintoisa ryhmä on Riehkä, joka treenaa nimenomaan paritanssia sosiaalisesta vinkkelistä ilman mitään esiintymistavoitteita.

Jamitanssiin keskittyvän toiminnan lisäksi tarjolla on FolkJam-kursseja, Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaa ja tietysti niitä esiintyviä ryhmiä kaikenikäisille. Tanssin lisäksi Karjalan Nuorilla on tarjolla kansanmusiikin puolelta pelimanniryhmä, viuluryhmä ja lauluryhmä.